Aloittaessani Kolmen toivomuksen blogin olen juuri palannut psykologisen joustavuuden täydennyskoulutuksesta ja saanut vahvistuksen pitkäaikaiselle oletukselleni: Terve ihminen on masentunut. Onnellinen olotila vaatii tietynlaista poikkeusta, jota voidaan kutsua myös harhaksi.
Määrittelen työssäni itseni hyvinvointivalmentajaksi, koska pahoinvointivalmentaja ei olisi kovinkaan houkutteleva termi, vaikkakin kuvaavampi. Autan terveitä ihmisiä, jotka kokevat omassa elämäntilanteessaan henkistä kärsimystä ja myös oireilevat siitä kehollaan. Ongelmia tuntuvat syventävän älykkyys, sensitiivisyys ja aikaansaavuus – kärsivä ihminen ajattelee ja usein myös toimii tai yrittää niin sanotusti liikaa, sekä itsensä että muiden mielestä. Terve masennus ei aina näyttäydy vetäytyvänä itkeskelynä, vaan esim. stressiverenpaineena, uni- ja paino-ongelmina tai huolestuneisuutena, paniikkina ja jännittämisenä.
Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset “sairastavat” elämänsä aikana ainakin lievän masennuksen. Vakavan masennuksen käy läpi joka neljäs tai viides suomalainen, ja kansainvälisten aineistojen mukaan depressio on jatkuvassa kasvussa. Nykyään ymmärretään yhä paremmin, että jos masennusta aiheuttavat esim. työ- tai perhe-elämän paineet ja niiden aktivoimat tuskalliset menneisyyden kokemukset, ei oireiden turruttaminen tai välittäjäaineiden kemiallinen sörkkiminen ole kestävä hoitomuoto. Helppohan se on, ja taloudellisten resurssien (jonkun mielestä lääketehtaiden juonittelun) sanelemana edelleen suomalaisen terveydenhoidon ykkösvaihtoehto.
Vaikka masennus on ihan tavallista, sitä pyritään usein salaamaan ja omana tunteenakin kieltämään. Se koetaan pahana, jolle ei saa antaa valtaa. Heikkouden merkkinä, johon liittyy leimautumisen pelko. Kun jossain joku ns. kilahtaa tai jää ihan asiallisesti sairaslomalle, se on usein yllätys. Samoin kun joku menestyneen ja reippaan oloinen tuttava paljastaa käyneensä jo pitkään terapiassa. Rauhoittavia, masennus- ja nukahtamislääkkeitä popsitaan valtavia määriä, mutta harva myöntää kuuluvansa tähän joukkoon. Alkoholin tissuttelusta kotioloissa nyt puhumattakaan.
Torjuessaan ikäviä tunteita ihminen on loputtoman kekseliäs: Jos et syö, juo tai muulla tavoin vedä sisääsi jotain, voit aina somettaa, shoppailla, pelata tai himoita saavutuksia ja voittoja seksistä uraan ja rahaan. Joku pukee turruttamisen terveellisyyden verhoon kuntoilemalla sairaalloisesti, toinen taas kerryttää säälipisteitä marttyroimalla muita hyysäten tai kertomalla vaikuttavia tarinoita omista ainutkertaisista vastoinkäymisistään. Helpotus on hetkellistä, mutta jostain syystä tuska tuppaa tulemaan nopeasti takaisin, entistä pahempana.
Pieni, valikoitu joukko korostaa masennuksen liittyvän älykkyyteensä, kirjoittaa negatiivisen ajattelun voimasta ja halveksii ahkerasti kaikkea liian kivaa ja söpöä. Myös oikea, vakavasti otettava taiteilija ammentaa luomisvoimansa totta kai masennuksesta. Ihan toimivia ratkaisuja, jos niillä ei varsinaisesti aiheuta lisää vahinkoa. Joskus nämä kärsivät ihmiset kuitenkin lataavat energiaansa nimenomaan positiivisen ajattelun vihaamiseen. Mitä haittaa siitä on, jos joku toinen jaksaa päivänsä paremmin jakamalla voimalauseita ja hoitamalla yksisarviskokoelmaansa kuin todistamalla sitä, kuinka mätä on koko yhteiskuntamme? Eläköön erilaisuus.
Ajattelin blogissani ottaa elämän enimmäkseen ihan vakavasti. Tutkailen erilaisia tapoja normaalin ahdistuksen ja siitä seuraavan oireilun helpottamiseksi. Pohdin ihmisten pyrkimyksiä: mitä kohden halutaan mennä, miten ja mitä siitä seuraa. Tunnistamme sitten masennuksen tai emme, kaikki me yleensä toivomme kärsivämme vähemmän. Tämän kärsimyksen vähentämiseksi tärkein asia on hyväksyä kaikenlaista ikävää, ei pelkästään torjua sitä.
Blogia kirjoitan rinnalla kulkijan roolissa – samaa vuorenrinnettä olemme kiipeämässä, vaikka reitit vaihtelevat. Suurin osa virheistä on jo tullut tehtyä, missä sitä nyt inhimillisyydessään voi tyriä, ja lisää on varmasti luvassa. Kokemus on opettanut jotain, opiskelu hieman lisää. Menneisyyden vatvominen ei yleensä hyvinvointia kasvata. Enemmän sitä kasvattaa pysähtyminen tässä ja nyt. Esimerkiksi:
- Mene yksinäiseen paikkaan ja jos tuntuu, huuda kurkku suorana niin kauan kuin ääntä lähtee. (Hankalamman kautta sama: tee punk-levy ja yritä päästä keikalle.)
- Makaa hiljaa paikallasi yksinäisyydessä äläkä tee mitään. Ota mikä tahansa negatiivinen ajatus ja tunne vastaan, anna sen vaikuttaa ja anna sen mennä ohi. Ylläty. Ajatuksen voima on valtava, mutta lopultakaan ei kerralla kovin pitkä. Se ravistaa, mutta se ei tapa.
Lisää survival-pohdintoja ja testauksia seuraavissa blogeissa – voikaa hyvin ja huonosti!
Kirjallisuutta masennuksesta esim.
Kopakkala, Aku: Masennus. Suuri serotoniinihuijaus.
(Viisas elämä, 2015; Edita, 2009)
Lehti, Juha: Masennus mahdollisuutena. Matkaopas muutokseen.
(Kirjapaja, 2017)
Ja se punk-levy:
Sylvia Blah: Sä et kuole tänäänkään. (Tahto Levyt, 2017)