Hyvinvointia kirjoittamalla

Pienryhmän kurssi  4 x 90 min.

Tervetuloa kirjoitusmatkalle itseesi! Neljän kokoontumisen kirjoittajakurssi ei vaadi erityistaitoja. Sen tavoitteena on virkistää, avata lukkoja, nauttia omasta luovuudesta ja tehdä uusia oivalluksia omasta elämästä ja ajattelustaan.

Haluaisitko herätellä uinuvaa kirjoittamisen kykyäsi? Tai kirjoitatko paljon, mutta kaipaat uusia virikkeitä ja näkökulmia? Tarkkaan rajatut, nopeat luovan kirjoittamisen tehtävät poistavat tyhjän paperin kammon. Ennen kuin huomaatkaan, tajunnanvirrasta on tiivistynyt vaikkapa koskettava runo. Terapeuttisessa kirjoittamisessa emme takerru tekstin laatuun tai hiomiseen, vaan pyrimme sen vapautuneeseen tuottamiseen.

Ryhmäkokoontumisissa painottuu mielikuvitusta ruokkiva fiktiivinen kirjoittaminen, jonka tuotoksia jaamme myös muiden iloksi. Tekstien jakaminen on aina vapaaehtoista. Etätehtäviksi saat psykologiaan perustuvaa pohdiskelevaa kirjoittamista, joka lisää itsetuntemustasi paitsi kirjoittajana niin myös elämäntilanteessasi laajemminkin. Viimeisessä kokoontumisessa puramme myös näitä etätehtäviä ryhmän toiveiden mukaan.

Aikataulu

Keskiviikko klo 18.00 – 19.30, Yliopistonkatu 8.

Alkaa 6.2.
ILMOITTAUDU 29.1. MENNESSÄ!
(muut kokoontumiset: 13.2./20.2./6.3.)

Hinta

Pienryhmä 4 x 90 min. + etätehtävät ja materiaalit 135 e (sis. alv. 24%)