Marraskuun selviytymispaketti

Pienryhmän työpajakurssi  5 x 90 min.

Suuri osa meistä kesäisin energisistä suomalaisista masentuu tai vähintäänkin latistuu kaamoksessa, mutta nyt ei anneta periksi! Sunnuntai-iltapäivisin hörpitään yhdessä kahvit tai teet, ja otetaan kaikki mahdolliset mielen hoitokeinot käyttöön: ratkaisukeskeisen psykologian harjoituksia, taideterapiaa ja toiminnallista rentoutumista – joka kerta uusia, lempeitä juttuja. Ja taas jaksaa uuteen viikkoon!

Kurssille otetaan 8 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kyseessä ei ole terapiaryhmä – jos tunnet olevasi vakavasti ahdistunut tai masentunut, varaa ensisijaisesti yksilövalmennus (ACT) tai aika esim. kaupungin mielenterveyspalveluista.

Kurssilla jaat itsestäsi ryhmälle vain sen minkä haluat. Voit myös työskennellä täysin itsenäisesti ja pysyä keskusteluissa kuulijana.

Kurssin perustana on kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan kuuluva ACT, hyväksymis- ja omistautumismenetelmä. Sen avulla jäsennetään negatiivisen ajattelun ja fyysisten tuntemusten noidankehää, ja löydetään yksinkertaisia toiminnallisia ratkaisuja helpottaa oloa. Vertaisryhmässä huomaat, että vaikka ongelmat ovat yksilöllisiä, tapamme jumiutua ja myös selviytyä noudattavat varsin samoja kaavoja. Siten pystyt soveltamaan oppimaasi myöhemminkin.

Psykologinen sisältö täydentyy muiden tieteenalojen tutkituilla menetelmillä, mm.

  • taidekasvatus: luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapeuttinen työskentely
  • terveystieteet: kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kohennussuunnitelma
    (ravinto-uni-liikunta-stressitekijät)
  • puheviestintä ja draamakasvatus: rentouttava äänenkäyttö ja hengitys sekä energisoiva liike.

Jokaiseen kertaan sisältyy sekä pohdintaa ja keskustelua, että toiminnallista rentoutumista.
Saat mukaasi myös vapaaehtoisesti kotona pohdittavia tehtäviä.

Aikataulu

Sunnuntai klo 16.00 – 17.30, Yliopistonkatu 8

Alkaa 28.10.

(jatkuu 4.11. / 11.11. / 18.11. / 25.11.)

Hinta

Pienryhmä 5 x 90 min. + tehtäväpaketti 149e (sis. alv. 24%)