Noin 15 vuotta sitten olin todennäköisesti elämäni parhaassa fyysisessä kunnossa. Siihen vaikutti ensimmäisen lapsen mukanaan tuoma säännöllinen elämänrytmi: monipuolista ruokaa, paljon ulkoilua, fyysistä puurtamista kotihommien parissa ja kaikin puolin palkitseva työpaikka, johon matka taittui kävellen. Tunsin oloni energiseksi enkä juuri ollut edes flunssassa.
Samaan aikaan muodissa oli lahkeeseen kiinnitettävä askelmittari, joka ilmestyi kotiimme jostain kaupanpäällisinä. Sen tarkoitus oli osoittaa, että liikunnan määrä on riittävä, mikäli tietty luku tulee päivän aikana täyteen. Naureskelin mittarille, mutta kokeilin sitä, koska olin varma, että tulen läpäisemään testin. Halusin todistaa itselleni, että tällä kertaa olen mittausten mukaan fyysisesti riittävä ja hyväksyttävä, toisin kuin usein aiemmin elämässä. Mutta kuinkas kävikään: askeleeni eivät riittäneet. Muistan tämän yhä vielä, vaikka mittarin klipsi hajosi nopeasti arjen tohinoissa ja laite jäi jonnekin kauppareissun varrelle katuojaan.
Tekniset, numeroina ja käyrinä luettavat objektiiviset mittaustulokset ovat todella hyödyllisiä, kun niillä esimerkiksi havaitaan ja seurataan sairauksia tai ohjataan urheilijaa parempiin suorituksiin. Niillä voidaan myös todistaa asioita: sinulla on lupa olla sairaslomalla, jos kuumemittari näyttää niin. Terveydenhuollossa mittaustuloksia käytetään usein herättelemään asiakkaan tietoisuutta – olen kuullut ammattilaisten suusta myös termejä “persauksille potkiminen”, “pieni näpäyttäminen” ja “syyllistäminen”. Minulle on neuvolassa sanottu, että on ihan hyvä, jos tunnen syyllisyyttä – siitä ei valitettavasti seurannut mitään hyvää.
Teknologia sopii ihmisille, jotka sitä arvostavat. Se on yksi keino auttaa ja motivoida ihmisiä pitämään itsestään parempaa huolta, ja mikä tahansa toimiva keino tässä työssä on hyvä keino. Kunnioitan biohakkereita ja ihastun peleistä ja laitteista, jotka saavat nörtit nousemaan sohvalta. Mutta kavahdan markkinointia, jossa tarjotaan terveysteknologiaa ainoana oikeana ja tieteellisenä keinona kasvattaa ihmisten työkykyä ja sitä kautta firman tuloksellisuutta. “Luotatko sinä mutu-tuntumaan vai johdatko tiedolla?” on työkseen liikevoittoja ja taseita pyörittävälle stressaantuneelle johtajalle ratkaiseva iskukysymys: nyt on syytä saada nopeasti tieteellistä ja trendikästä faktaa siitä, missä kunnossa meidän tiimimme on.
Mieleeni tulee helposti lukuisia mittauksia, jotka eivät ole kohentaneet terveyttäni tai hyvinvointiani: Kautta aikojen punnitukset, joiden jälkeen hoitaja lempeästi ammattihymyillen toteaa, että pikkuisen liikaahan tässä on edelleen. Nykyisessä normaalissa painoindeksissä (jonka saavutin luopumalla vaa´asta) lantio-vyötärö -suhteen lukema kertoo kuitenkin riskeistä (se on pakko mitata housun kaavaa etsiessä ja lisää aina pahaa mieltä).
Verenpaineellani on tapana hypätä taivaisiin lääkärin mittaamana ja yksin käytävällä mitattuna se on taas normaali – olen pari kertaa joutunut todella tiukkana kieltäytymään lääkityksestä. Toisaalta kun joitakin vuosia sitten pyörtyilin muutaman kerran, teetin yksityisellä lääkäriasemalla kaikki mahdolliset mittaukset – chatissa saamieni tulosten mukaan minussa ei sillä kertaa voinut olla mitään vikaa, eli olisi vain syytä olla tyytyväinen. Paranemisen oli pakko edetä mutu-tuntumalla itseäni kuunnellen ja niin se sitten onnistuikin oikein hyvin.
Pitkän aikavälin pysyvät elämäntapamuutokset lähtevät aina ihmisen omasta halusta. Siihen toimivat keinot ovat hyvin henkilökohtaisia – omaan persoonaan, arvomaailmaan ja elämäntilanteeseen sopivia. Alkusysäyksenä voi toimia kuntotestin tulos tai verenkuva, mutta yleensä ihminen on kyllä muutenkin tietoinen olostaan ja toivoisi sen parantumista.
Tarjolla oleva tuki muutoksen tekemiseen on kuitenkin edelleen kovin yksipuolista: Tarjotaan luentomuodossa tietoa, jota meillä kaikilla on jo ihan riittävästi. Tarjotaan valmiita kunto-ohjelmia ja ruokavalioita, joita jaksaa noudattaa hyvin rajallisen ajan. Piiskataan tuloksiin, mutta kun valmentaja on häipynyt kuvioista, et osaa tai näe syytä enää tehdä itseksesi mitään. Järjestetään työpaikalla kampanjoita, jotka sopivat ehkä joillekin kilpailuhenkisille – parasta niissä olisi sosiaalinen yhdessä tekeminen, mutta sen pitäisi lähteä työntekijöistä itsestään eikä ulkoapäin ilmoitusluonteisena asiana.
Hyvinvoinnin alueella oma kokemus on arvokkaampi mittari kuin mikään muu. Myös tätä pelättyä mutu-tuntumaa voidaan mitata ja tuloksia käsitellä tieteellisenä tietona. Asteikolla 1 – 10, kuinka terveeksi koet itsesi juuri nyt? Kuinka tyytyväinen olet työhösi? Kuinka hyvin viime yön unesi palautti sinua? Hyvinvoinnin kasvattamiseksi tärkein tuki on esittää oikeita kysymyksiä, jotka saavat ihmisen löytämään itse omat keinonsa ja uskomaan voimavaroihinsa.
Tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan kannattaa ehdottomasti käyttää mittausta – sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä teknisillä laitteilla, vaan esimerkiksi sopimalla yhdessä tavoitteeksi kävelylenkki kaksi kertaa viikossa ja pohtimalla kyseisen viikon jälkeen onnistumisprosenttia, mahdollisesti ilmenneitä esteitä, toiminnan vaikutusta hyvinvoinnin kokemukseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä seuraavaa realistista määrällistä tavoitetta.
Mittaamisesta voi siis lähteä liikkeelle ja palata sopivan ajan kuluttua (jos painon mittarina on pakko olla vaaka, ei sopiva aika todellakaan ole joka päivä tai edes viikko). Mittari ei tuo tuloksia, vaan niitä tuo ajattelussa, tunteissa ja käyttäytymisessä etenevä prosessi. Mittarin valinnalla on ratkaiseva vaikutus siihen, käynnistyykö prosessi ollenkaan tai jatkuuko se mittausten loputtua. Pahimmillaan mittaus lannistaa ja tappaa viimeisenkin pystyvyysuskon.
Kaikille painonhallintaongelmaan kasvatetuille lohtua tuo esimerkiksi tällainen tutkimustulos (Ciarrochi, Bailey & Harris: The Weight Escape. Penguin Publishers, 2014): “kun omistautuu tavoitteisiin, jotka eivät suoraan liity painonpudotukseen, laihtuu todennäköisemmin kuin painoon keskittymällä”. Huhu myös kertoo, että joissakin menestyneissä yrityksissä tulos on jatkuvassa kasvussa, vaikka siellä tunnutaan puuhastelevan jotain ihan muuta: makoillaan sohvilla meditoimassa ja annetaan työntekijöiden tulla ja mennä miten lystää.
Urheilun teknologiaan ja sitä kautta työkyvyn johtamisen konsultointiin erikoistuneen Firstbeatin keskeinen myyntiartikkeli on kolme päivää kestävä palautumismittaus, joka kertoo “missä olette onnistuneet niin yksilöinä kuin organisaationa ja mihin panostamalla voitte saada parhaat tulokset“. Teknologian kylkiäisiksi yritys silti tarjoaa työkykyjohtamisen oppaassaan myös mm. tällaisia viisaita sanoja:
“Jos viikonloppu on yhtä aikataulutettu kuin työpäivä, on vaikea löytää aikaa palautumiselle. Vaihda kellon kyttäily hitaaseen kävelylenkkiin, jonka aikana keskityt kuuntelemaan luonnon ääniä. Kuuletko jo, kuinka käki kukkuu? *kukkuu, kukkuu*”
Metsään siis!