“Uskon toimintaan, en unelmiin.” Niinkö? No voi sinua raasua. Minulle tuo lause kuulostaa siltä, että olet ajautunut suorittamaan tajuamatta itsekään miksi. Jos tunnet voivasi hyvin, taitaa toiminnan perimmäisenä motiivina kuitenkin olla jotain, jota voisi kutsua unelmaksi? Jos taas suoritat mielipuolisesti burn outin partaalla, voisi tehdä hyvää tarkistaa suuntaansa – sitä minä kutsun unelmoinniksi.
Olen järjestänyt yritykseni nimissä viime aikoina lyhyitä unelmatyöpajoja ja pidempää unelmatyöskentelyn kurssia. Näen kovasti vaivaa selittäessäni, että kyseessä ei ole se perinteinen aarrekartta-metodi, jossa leikellään lehdistä kuvia ja annetaan intuition johdattaa. Myös intuitiota harjaannuttamalla saadaan aikaan valtavan hyviä asioita ja tuloksia kaikilla elämänalueilla, mutta omassa työskentelyssäni käytän kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Sen keskeinen periaate on muuntaa ajatukset konkreettisiksi teoiksi – harjoitella toimimaan unelmiaan kohti. Unelmien sijaan voidaan puhua arvoista ja niistä johdetuista tavoitteista.
On melko normaalia, että nykyihmisen arvot ovat hukassa. Arvoilla tarkoitetaan vastausta kysymykseen “Mikä sinulle on tärkeää?” Vielä tyypillisempi tilanne on sellainen, jossa arvot kyllä osataan luetella, mutta kun pohditaan omaa tämänhetkistä elämäntilannetta ja toimintaa, eivät nämä arvot näy siinä juuri mitenkään. Ollaan sitä mieltä, ettei sille ole aikaa – on niin paljon muuta suoritettavaa. Vuorokauden tunnit eivät riitä. Halutaan tehdä kaikkea täysillä – koska kiinnostaa, ja täytyyhän jo työnkin (ennen kaikkea sen) vuoksi pysyä ajan hermolla. Jostain syystä sitten voidaan tosi pahoin, ja ajatellaan että tälle ei nyt vaan voi mitään.
UNELMIA? PYH!
“Unelma ois kun kuolis pois” tokaisi eräs vanhempi rouva hyvinvointimessuilla unelmatyöskentelyn arvontalaatikkoni vieressä – eikä täyttänyt kuponkia. “Unelmia, pyh, ei koske minua”, sanoi toinen, ja kertoi odottavansa eläkkeelle pääsyä, jonka jälkeen ei aio tehdä enää yhtään mitään. No mutta, sehän kuulosti unelmalta? Peukut pystyyn vain, että eläkeikä koittaa ja sitä riittäisi mahdollisimman pitkään terveenä. Tiukassa elää vielä se moraalikäsitys, jonka mukaan (ruumiillisen) työn määrä määrittää ihmisen kunnollisuuden ja kelvollisuuden. Pääasia, että kiirettä piisaa, oli järkeä tai ei. Henkisemmän työn teko tuntuu vaativan erityisen paljon stressin keräämistä ja sen julistamista, jotta sitä arvostettaisiin yhtä lailla kuin muinoisia lapiohommia.
Sitä kuvittelisi, että nykyajan työelämässä unelmoinnin kyky olisi tarpeellinen taito. Etenkin siellä, missä suunnitellaan ja johdetaan suuria, innovoidaan, kehitetään sisältöjä ja sen sellaista. Esitellessäni työhyvinvointi-pajoja tai koulutuksia olen kuitenkin kuullut täysin päinvastaista. Esittelyihin tulevat naiset, jotka sanovat olevansa henkilökohtaisesti kiinnostuneita näistä asioista, mutta että “miehille tämä ei ikinä menisi läpi“. Eikö tosiaan? Emme kai me naiset pidä yllä ihmeellistä uskomusta, että miehet eivät unelmoi? Vai onko sana vain jotenkin väärä? Eräällä Martin Luther Kingillä ainakin oli unelma, ja muutama muukin merkittävä ja menestynyt mies on kyllä sellaiseen joskus kertonut uskoneensa.
UNELMATYÖSKENTELY KÄYTÄNNÖSSÄ
Mutta että “unelmatyöskentely” – mitä se käytännössä tarkoittaa? Miten sitä voi opiskella? Kognitiivisen ACT-menetelmän mukaan ensin kirkastetaan omia arvoja. Arvoiksi eivät riitä sellaiset yritysten kotisivuille listatut sanat kuin vastuullisuus, rohkeus ja luotettavuus, vaan arvot näkyvät esimerkiksi siinä, millaisen muiston ja mielikuvan haluaisimme meistä jäävän, kun aika jättää. Arvot näkyvät teoissamme – muuten niitä ei ole olemassakaan. Kun pyrimme toteuttamaan arvojamme jokapäiväisissä käytännön teoissa, on paljon helpompaa esim. tehdä oikeita valintoja hankalilta tuntuvissa tilanteissa. Sellaisia oikeita valintoja, jotka saavat meidät pidemmällä aikavälillä jaksamaan ja kokemaan elämämme merkitykselliseksi. Tai yrityksen olemaan uskottava ja erottumaan muista, ja työntekijät eli ihmiset siellä voimaan hyvin.
Arvojen mukaiset teot mahtuvat kalenteriin, sillä arvot auttavat myös heivaamaan pois kaikenlaista turhaa. Vuorokauden tuntejaan tutkiessa hukkaan heitettyä aikaa löytää tavallisesti kahdessa eri muodossa: Aika, joka menee murehtiessa, vatvoessa ja pyrkiessä ajattelun voimalla selvittämään asioita, joihin pelkkä ajattelu ei valitettavasti auta – kuten menneisyyden vääryydet. Toisaalta aika, joka käytetään ns. nopeiden palkintojen saamiseen, jotta negatiivisia asioita voisi olla käsittelemättä – yksilötasolla esim. viihteellinen ruutuaika ja tunnesyöminen.
Kognitiivisen unelmatyöskentelyn tärkeä osa-alue on löytää rakentavia tapoja ongelmien ja esteiden käsittelyyn. Aikaa käytetään myös realistisen tavoitteenasettelun harjoitteluun. Samoja tekniikoita käytetään esim. huippu-urheilun mentaalivalmennuksessa, joten suuretkin unelmat ovat sallittuja. Unelmaksi riittää toisaalta mainiosti vaikkapa se, että haluaisi viettää enemmän aikaa läheistensä kanssa. Ja jos haluat nämä molemmat, ymmärrät, millaisen suunnittelutyön se sinulta vaatii – unelmat harvoin toteutuvat itsekseen. Perfektionismiin taipuvaisille paikallaan on tässä vaiheessa käsitellä myös hieman armollisuutta ja itsemyötätuntoa.
Hyvään elämään tarvitaan unelmia. Ensin ne on löydettävä ja kyettävä palastelemaan teoiksi. Sen jälkeen: Usko unelmiisi. Siitä seuraa harvinaisen järkevää toimintaa.
KUVITUSTA ei tässä tekstissä ole. Unelmat ovat hyvin henkilökohtaisia. Sulje silmäsi ja ajattele aluksi vaikka hetki “täydellistä päivää”. Mitä näet?